Pohjolan Pirteät ry



Pohjolan Pirteät ry

Yleistä

Nykyään jäsenmäärä on arviolta noin 150. Aktiivisia näistä jäsenistä on reilusti yli sata, mutta passiivisia kaukapartiolaisiakin löytyy, esimerkiksi muista kaupungeista, tai peräti ulkomailta. Lippukuntamme on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti, mutta ei ole vielä Oulun tunnetuimpia lippukuntia. Vuonna 2001 lippukuntamme oli ahkerin joulukalenterimyyjä, ja vuonna 2002 on tarkoitus pitää titteli kotona. Lippukunnallamme on kolme koloa, kaksi Karjasillan kirkolla, ylä- ja alakolo, ja kolmas on Kaukovainion seurakuntatalon kellarissa.

Huivi ja lippu

Vuonna 1979 Päivi Aras suunnitteli lippukunnallemme oman huivin ja lipun. Lippukuntamme lipussa on paljon symboleja, joita ei ihan heti tule ajatelleeksikaan:

  • Aaltokoro - Oulujoki, Papatin puro, elämän virta
  • Apila ja lilja - Tyttölippukuntana aloitettu, Oulun ensimmäiseksi yhteislippukunnaksi muutettu
    lippukuntamme halusi Luonnollisesti molemmat partioliikkeen vanhat symbolit mukaan
  • Liljat - muodostavat kuusen siluetin, voidaan myös nähdä kosken tyrskyinä
  • Papatin kuusen siluetti - luonto
  • Suorat linjat - johtavat ajatukset taivaaseen
  • Kolmiluvun toistuminen - laki, lupaus ja tunnus
  • Lipun tangon päässä on pieni metallinen liekki