Historia
Tässä lippukuntamme historian tärkeimmät asiat tiivistettynä. 45-vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua niin paljon, etteivät sanat riitä kertomaan.
Lippukuntamme perustettiin vuonna 1957, jolloin nimi oli vielä Nokelan Tytöt, ja lippukunta oli tyttölippukunta. Vuonna 1960 jäseniä oli 25, taustayhteisönä Tuomioseurakunta ja piirinä Suomen Siniset Partiotytöt. Niistä ajoista lähtien lippukunnassamme on käytetty sinistä partiopaitaa ja huivia. Vuosina 1972-1973 lippukunnanjohtajana toimi Maire Lepistö, joka myös tunnetaan nimellä "Lepi". Hänet muistetaan mm. karjutarinasta "Halolla päähän", joka tapahtui vanhassa Papatissa. Vuonna 1975 lippukunnan sääntöjä päätettiin muuttaa, ja lippukunnasta tuli yhteislippukunta. Uusi lippukunta oli Oulun Pirteät, ei rekisteräity yhdistys. Vuonna 1975 lippukunnassa oli 108 jäsentä. Keväällä 1975 lippukunnallemme hankittiin Oulun Pirteiden toimesta Tyrnävältä, Ängesleväjoen varrelta oma kämppä, Papatti. Tällöin oli vielä vanha Papatti pystyssä, joka on jo nyt purettu pois.
Vuonna 1977, marraskuun 1. päivänä lippukunnan nimi vaihdettiin Pohjolan Pirteiksi, joka on rekisteräity yhdistys. Vuonna 1977 lippukunnallamme on 131 jäsentä, ja jo seuraavana vuonna se on kohonnut 202:en. Vuonna 1979 Päivi Aras suunnittelee lippukunnallemme oman huivin ja lipun. Lippukuntalehteä Rastia aletaan julkaista 2. kertaa vuodessa. 7.8.1977 lippukuntamme viettää 20-vuotisjuhlaansa Tyrnävällä, mökillämme Papatissa. Lisää juhlia pidetään samalla paikalla; 25-vuotisjuhla 29.8.1982 ja 30-vuotisjuhla pidettiin 23.8.1987. 35-vuotisjuhlaa juhlittiin 4.10.1992 Oulussa, Karjasillan kirkolla. Lippukuntamme 40-vuotisjuhlaleiri "Heino" pidettiin Papatissa 9-15.6.1997, ja virallinen 40-vuotisjuhla pidettiin 14.10.1997 Karjasillan seurakunnantiloissa.
Vuonna 1997 taustayhteisämme Oulun Pirteät lopetetaan, ja Papatti luovutettiin Pohjolan Pirteiden haltuun. Vuonna 2002 lippukuntamme juhlii 45-vuotista taivaltaan. Vuotta juhlistetaan mm. juhlaleiri Käpyllä, ja historiataitomerkin tekemisenä. Vuonna 2001 lippukunnassamme oli 143 jäsentä.
Oulun Pirteät
Lippukunnallemme perustettiin taustayhteisöksi 27. helmikuuta 1975 Oulun Pirteät ry. Oulun Pirteät syntyi entisestä vanhempainneuvoston 8. jäsenestä sitä varten, että pystyttiin hankkimaan kiinteää omaisuutta. Perustaja jäseniä olivat Toini Nordlund, Aatto Kuusniemi, Olavi Huotari, Ritva Petarila, Jaakko Ravaska, Pentti Pyy, Kauko Karasti ja Saara Hietava. Nämä vanhemmat ottivat lainaa hankkiakseen lippukunnallemme oman mökin Papatin ja huolehtivat myös sen takaisinmaksusta järjestämällä mm. lukuisia myyjäisiä ja arpajaisia.
Kun Papattiin sitten rakennettiin uusi maja 1982 Oulun Pirteät ryn toiminta laajeni ja mukana oli n. 20 vanhempaa sekä rakentamassa, että rahoittamassa nykyistä majaamme. Oulun Pirteät ryn toiminta lakkautettiin sitten 8.3.1997 ja Papatti ihana mökkimme luovutettiin lippukunnallemme lainattomana maineen v. 1997.
|