Pohjolan Pirteät ry

Pohjolan Pirteät ry

Olemme partiolaisia Oulusta. Käytämme nimeä Pohjolan Pirteät. Tulemme ympäri kaupunkia, mutta pääsääntöisesti Karjasillan, Kaukovainion, Nokelan, Lintulan, Hiirosen ja Kaakkurin alueelta. Olemme sekalippukunta eli meissä on poikia ja tyttöjä. Toiminnassa on mukana noin 120 aktiivia, joista johtajia on noin 20. Toimimme vapaaehtoisesti eli ilman rahallista korvausta. Leikit ja laulut ovat alituisesti mielessämme. Retkeilemme Papattiin eli kämpällemme aktiivisesti. Tyrnävän pottupeltojen ja metsien keskeltä löytyy Pirteiden Papatti.

Nyt pinnalla

Nyt uudella serverillä

Partioon ilmoittautuminen
Huomenna keskiviikkona on Pohjolan Pirteiden ilmoittautuminen Karjasillan kirkolla kello 18.00 alkaen. Kaikkien entisten jäsenten ja uusien tulokkaiden pitäisi käydä tässä ilmoittautumisessa.
Lehti-ilmoitukseen oli päässyt virheellistä tietoa, sillä tänä vuonna PoPille tulee uusi sudenpentulauma, toisin kuin lehdessä luki. Myöskin kaikkiin muihin ikäkausiin otetaan uusia jäseniä entisiin ryhmiin, ja jos esimerkiksi vanhemmista löytyy kiinnostuneita, otamme heidät erittäin mielellämme johtajiksi PoPiin!
11.08.2009, Miika Hänninen
|

Hankii 2009
Pohjolan Pirteiden vuoden 2009 talvileiri pidetään 20.-22.3.2009 Illinkiertäjien kämppällä Iissä. Leiri on tarkoitettu lippukuntamme tarpojille ja seikkailijoille. Leiri tulee olemaan poikkeuksellinen muihin talvileireihin verrattuna, joten lähdethän sinäkin mukaan huikealle talviselle reissulle.

Leirin hinta on 15€ ja se maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen tapahtuu kololla olevan leirikirjeen alaosalla. Se pitää palauttaa viimeistään 16.3. rahojen kera ryhmän johtajalle.
17.02.2009, Miika Hänninen
|

Hygieniapassikoulutus
Johtajien hygieniapassikoulutus pidetään keskiviikkona 18.2. kello 16.30 - 19.30 Lämsänjärven surakuntakodilla. Etukäteen ilmoittautuneet, varmistakaa vielä Jannelle että olette tulossa. Jos et ole vielä ilmoittautunut, voit kysellä Jannelta.

Jannen sähköposti: tervajanne(at)gmail(piste)com
04.02.2009, Miika Hänninen
|

Pohjolan pirteiden laskiaisrieha
Tervetuloa koko perheen voimin lippukunnan laskiaisriehaan sunnuntaina 22.2. kello 14.00 Raksilan mäkeen (uimahallin takana).

Ohjelmassa riehakasta mäenlaskua sekä pieni yhteinen hetki muistelemispäivän merkeissä.

Ota mukaan istuinalunen, oma juomamuki sekä pulkka, liukuri tms. (huom. ei rattikelkkaa) ja paljon lämmintä vaatetta.

Ilmoitathan viimeistään 18.2. johtajallesi kuinka monta perheestäsi osallistuu.
04.02.2009, Miika Hänninen
|

Joulujuhla
Pohjolan Pirteiden jokavuotinen joulujuhla pidetään tänä vuonna 16.12. kello 18.00. Juhlassa kaikki ryhmät antavat uuden ohjelman mukaisen lupauksensa, ja uudet popilaiset saavat huivimerkkinsä.

Koloille on jaettu lappuja joissa on lisää tietoa juhlasta.
24.11.2008, Miika Hänninen
|

<< Edelliset uutiset 1 2 3 Seuraavat uutiset >>